25.12.2013

Talven toivossa

Tähän vuodenaikaan toivon talvea. Mulle talvi ei tarkoita samaa kuin kalenterin teksti, jossa todetaan, että on joulukuu, tammikuu tai helmikuu. Odotan siis kunnon suomalaista talvea. Eli pikkupakkasta ja lunta, joka heijastaa valoa. Lumi auttaa huomattavasti pimeän vuodenajan sietämistä. Ja mitä kauniita muotoja lumi saakaan aikaan! Pienenpieniä ja suurensuuria.




Valon suhteen muutos oikeaan suuntaan on jo tapahtunut! Tänään päivä on näillä leveysasteilla kaksi minuuttia pidempi kuin 21. joulukuuta. Vauhti on alkuun hidasta, minuutti kerrallaan lisää iltaan, kunnes vuodenvaihteen jälkeen aamukin tulee mukaan :) Mutta silloinpa ilta päättää panna paremmaksi ja siirtyy kahteen minuuttiin. Näin saadaan 3 minuuttia lisää iloa joka vuorokausi!

http://www.gaisma.com/en/location/nurmijarvi.html

Luontokin kaipaa lepoa. Soisin sille pehmeän lumikerroksen, jonka alla se voisi rauhassa uinua ja kerätä voimia. Kun päivä on taas valoa tulvillaan, levon jälkeen luonto jaksaa puhjeta kukkaan. Ja palkita odotukseni ihanilla muodoilla, väreillä, toivolla!

Marraskuun lopussa oli pikkupakkasia ja toivoa oikeasta talvesta. 30.11.2013 suunnistimme Eijan kanssa Luukkiin Halkolammelle kuvaamaan. Sääennuste lupasi aamupäiväksi aurinkoista, mutta koko retken aikana näimme vain pieniä häivähdyksiä auringosta. 



Ne pienet häivähdykset kultasivat kuitenkin jään kauniisti! 

Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken Päivänsäde viimeinen...



Lammen pinnassa näkyi veden upea muuttumisleikki.



Valon suunta vaikutti suoraan väreihin. Tässä värit vivahtivat pronssiin:



Kun taas tässä on turkoosiin vivahtava tunnelma:



Miten kauniita muotoja vesi ja pakkanen saavatkaan aikaan yhdessä! Sitten tulee valo, joka näyttää tämän komeuden meille :) Kuin sulkia. Tulee ihan intiaanipäähine mieleen. 


Väärälammella on vielä laituri. Laiturilla maaten saimme kuvattua loistavia jäämuodostelmia. Hullun maineeseeni vannovat olisivat taas saaneet lisäpontta, jos joku olisi päässyt todistamaan näkemäänsä. Tämä jää suli ihan silmissä! Otin kolme kuvaa muutaman sekunnin sisään. Kaikissa jää on erilainen.



Jälleen kerran paluumatkalla katselin maisemaa uusin silmin. Halkolammen alkupäässä on vanhat pitkospuut. Pitkospuita ympäröi pikkukuusten muodostama metsä.



Tätä makrolla otettua kuvaa katsoessani huomasin, miten kauniita muotoja myös jään pinnassa oli.


Palasimme kotiin sormet jäässä, mieli korkealla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti