Valon paluu

Valo palaa maisemaan askel askeleelta. Aluksi se ottaa pieniä varovaisia askelia. 23.-25.12. on ensimmäisen haparoivan askeleen aika. Ilta on jo tehnyt päätöksensä, mutta aamu vielä pohtii. 26. joulukuuta suunnasta ei ole enää epäselvyyttä! Kohti aurinkoa! Juhlin siis valoa!

Vuodenvaihteessa myös aamu päättää muuttaa suuntansa ja yhdessä illan kanssa ne tekevät ihmeitä! Päivä alkaa pidetä kunnon askeleilla, ensin 2 - 3 minuuttia päivässä, sitten tammikuun puolivälissä jo 4 minuutin vauhdilla! Tammi-helmikuun vaihteessa päivä on pidentynyt Helsingin leveysasteilla 2 tuntia :) Vauhti sen kuin kiihtyy, kunnes kevätpäiväntasauksen aikaan päivä pitenee harppauksin! 

Malja valolle!

Lisää valoa

Jatkoa tarinalle Valohoitoa

Oli kiva päästä myös maastoon kävelemään. Puerto de la Cruzista vei polku rantaa pitkin Playa El Bollulloon, luonnon rantapoukamaan. Alkuun polku oli asvaltoitu kapea tie. Se kapeni kapenemistaan, kiipesi ylös alas, kunnes muuttui aivan kapeaksi juurakoiden peittämäksi pikku poluksi, joka jatkui ja jatkui. Iines kävi kurkkaamassa, häämöttäisikö polun pää, mutta ei. Arvoitukseksi jäi minne polku lopulta vei.

Aku meinasi pukea housut jalkaansa ja pulahtaa mereen, mutta rannassa liehui punainen lippu. Vesi oli houkuttelevan kirkasta!

Saharasta saakka lentänyt hiekka näytti vuoria vasten ihan usvalta. Hiekka vaikutti myös lämpötilaan. Se pysytteli yli 25 asteessa. Vähempikin olisi riittänyt.

Ankat olivat vastaanottavaisia vaikutteille. Aamupalalla naapuripöydän ankkatäti suositteli La Orotavan pikkukaupunkia ja erityisesti sen vanhaa kaupunkia. Kuulosti tosi kivalta kohteelta! Ja vielä kun sinne pääsi taksilla 7 eurolla, eipä muuta kuin menoksi! La Orotavan vanha ja kaupunki kaksi valtavan upeaa puistoa – Jardin Victoria ja kasvitieteellinen puutarha - olivat ehdottomasti käymisen arvoiset. Kun kukaan ei hoputellut, Iineskin ehti omassa rauhassaan kuvailla.

  

Kanarian saarilla ennen vanhaan puiset parvekkeet olivat vaurauden merkki. Mitä hienommat puiset parvekkeet, sitä äveriäämpi talo. 

Yhtäkkiä Jardin Victorian viereisestä rakennuksesta kuului kamala pikkuankkojen kääkätys. Sen on pakko olla koulu, päättelivät Aku ja Iines. Hmmmm… rakennus näytti jopa liian hienolta ollakseen koulu. Sitten pikkuankkoja alkoi valua ulos. Niitä riitti ja riitti. Lopulta Aku ja Iines tulivat siihen tulokseen, että kyseessä oli luokkaretkikohde. Siihen oli pakko tutustua! Eikä ollut lainkaan huono valinta! 

Rakennuksen nimi on Liceo de Taoro. Iines penkoi nettisivustoja, ja löytyihän niitä, mutta kaikki espanjaksi. Voihan kökkö! Kaikesta päätellen rakennuksessa toimii yhdistys, joka tukee kulttuuria, taidetta, kansanperinnettä ja urheilua. Rakennuksella on yli 150-vuotinen historia.

Sisäpihalla oli hauska amme. Yhdessä oven ja valojuovien kanssa siitä tuli hieno sommitelma! 

Teiden huipulle ei tällä reissulla ollut asiaa. Kaikki vuorot sinne oli varattu tammikuun puoliväliin saakka. Ensi kerralla sitten!

Valohoitoa

Marraskuussa valon määrä Ankka-Suomessa väheni uhkaavasti. Värit kaikkosivat. Aaarrrggg!! Iines tunsi suorastaan fyysistä pahoinvointia. Pakko oli taas päästä valon äärelle. Kun oli vain viikko käytettävissä, vaihtoehtoja oli vähän. Atlantin lähisaarista entten tentten menetelmällä valikoitui Teneriffa. Noh, oli silläkin merkitystä, että kaverit olivat samaan aikaan lähdössä sinne :)

Onneksi tuli valittua saaren vehreä pohjoispuoli. Värejä oli laidasta laitaan, koska valo paljasti ne. Ja sitähän riitti! Pilvet eivät päässeet koko viikkona turistiankkoja häiritsemään. Lumenien määrä oli valtava! Iineksen sisuksiin kätketty akku täyttyi alta aikayksikön :) Iines kävi Wikipediassa kurkkaamassa Lumenin määritelmää. Käypä sinäkin; yritä ymmärtää ja paina mieleen. Hauskaa! By the way, lumen tarkoittaa valoa latinaksi.

Perillä ankat kävivät lähimaastoa tutkimassa. Kyllä turisti siinä ihmetteli värien runsautta, kun kotomaassa oli tarjolla vain harmaan eri sävyjä. Kontrasti oli jyrkkä, mutta ihana :) 

Aurinko oli jo laskemassa ennen kuin Iiris kaivoi kameran esille. Kuukin oli kellahtanut kyljelleen.

Teide näkyi ankkojen parvekkeelle. Sitä kelpasi ihailla sekä aamulla...

että illalla.

Puerto de la Cruzin kasvitieteellinen puutarha oli oikein onnenpotku! Akulle riitti katsottavaa ja Iinekselle kuvattavaa.

Hyppää ankan siivelle huomennakin!

Penan vieraana

Summamutikassa ei kannata hortoilla eurooppalaisessa pääkaupungissa, tuumi Iines. Turistioppaasta löytyi taas vinkki viimeisen lomapäivän viettoon. Sintra! Historian siipien havinaa, arkkitehtuuria, luonnonpuisto… Vautsi, millaisia kuvauskohteita! Kameran akku oli ladattu ja muistikortilla oli tilaa.

Paikallisjuna vie kätevästi perille, mainiota! Ei muuta kun räpylät kohti rautatieasemaa :)  Vaan kaikki ei sujunutkaan kuin Kuukaudessa huippukuntoon –kurssilla. Akulla oli olo kuin vanhalla mankalla. Taisi akku olla melko tyhjä. Puiston penkillä pohdittiin, käännytäänkö takaisin. Jatketaan vaan, päätti Aku. Iines heitti repun selkään ja kameralaukun olalle. Varovasti lähdettiin eteenpäin.

Junan ikkunassa vilahtelivat kirjavat graffitit. Yhden sortin sightseeingia sekin! Perillä odotti kerrassaan satumainen Sintra, kuninkaiden kesäpaikka. Se todellakin ansaitsi UNESCO:n maailmanperintökohde –tittelinsä. Huima historia, pohti Iines faktoja tankatessaan.

Sintran linnan suurissa saleissa ja mahtavassa keittiössä riitti ankoilla ihmeteltävää. Hillittömän kokoiset savupiiput! Uunissa olisi voinut kerralla paistaa vaikka ison parven ankkoja. 

Linnan ikkunat ja ovet avasivat portteja mielikuvitusmaailmaan.

Toivuttuaan Sintran linnan portaista Aku ja Iines hyppäsivät bussin kyytiin, joka vei ankat kiemuraisia vuoristoteitä Penan satulinnaan. Jestas, mikä linna! Tosin Pena itse ei tainnut olla kotona ;) Sallittakoon yksi puujalkavitsi. Vaikka linna oli kuin suoraan Ihmemaasta, ei se haitannut Iinestä. Ei muuta kuin kamera laulamaan :)

Iines kiersi puiston pidemmän kaavan kautta Akun ottaessa rennommin. 

Puistosta löytyi myös kuvaajan paraatipaikka. Huikeat näkymät Penan linnaan!

Sintran luonnopuisto ja muinainen maurilinna jäivät ankoilta näkemättä. Aika ja Akun kunto eivät antaneet periksi. Kotimaassa selvisi, että Akun akku oli ihan loppu. Akku jouduttiin huoltamaan perinpohjaisesti. Siinä menikin koko kesän aikataulut ihan uusiksi,  myös Iineksen osalta.

Manuelismia kerrakseen

Kolmantena Lissabonin matkapäivänään turistiankat Aku ja Iines kaivoivat tutut turistioppaat esille. Mihin seuraavaksi? Hmm… Belem kuulosti hyvältä! Historiaa, arkkitehtuuria, puistoja… Nokka kohti rantaa sinne, missä Tejo kohtaa meren. ”Rannassa UNESCO:n maailmanperintökohde Torre de Belem toivottaa tervetulleeksi tulijat”, luki matkaoppaassa. Komea torni! Iines halusi nähdä tornin sisältä. Isoja saleja, terasseja, portaita ja alakerrassa… Mitä ihmettä, tykkejä? Erikoinen tapa toivottaa tervetulleeksi, mietti Iines. Tai ehkä sittenkin hyvin perinteinen ;)

Iines nappasi kuvan pahaa aavistamattomista nuorista papeista. Papit olivat ihan kiva lisä sommitteluun.

Iines ihmetteli paikkaa, jonne torni oli rakennettu. Mutta torni olikin aikoinaan rakennettu kauemmaksi maalle. Maanjäristys 1755 siirsi joen rantaa lähemmäksi tornia.

Yksityiskohtia tornissa riitti vaikka muille jakaa. Hauskoja erkkereitä, kapeita kierreportaita, koristelussa vaikka mitä merellisiä elementtejä… Niiden kuvaamisessa voisi vierähtää hetki jos toinenkin. Jos Iines saisi kuvailla niin pitkään kuin haluaisi, päivät loppuisivat kesken! Onneksi pitää ottaa huomioon muutkin ankat ;)

Lokki otti tähystyspaikan huipulta :)

Vaikuttavan näköiset pilvet purjehtivat taivaalla.

Tästäkin Portugalin ”suuruuden” ajan muistomerkistä voisi kertoa vaikka mitä turistiliturgiaa, mutta Iines päätti jättää homman kaikkien omatoimitehtäväksi :) Vinkkinä kuitenkin taikasanat: Vasco da Gama ja Ponte 25 de Abril.

Sillä aikaa kun Aku ihmetteli vanhoja paatteja museossa, Iines suuntasi nokkansa rohkeasti Hieronymuksen luostariin. Vau! Aku ei todellakaan tiennyt mitä menetti!

Huikea Manuelismin taidonnäyte! Iineksen mielestä kuvat puhukoot puolestaan. Luostari ei todellakaan ole turhaan päässyt UNESCO:n maailmanperintölistalle :)

Räpylät eivät päivän päätteeksi tahtoneet enää kenkiin mahtua.