Uotila

Kulttuurimaisemat ovat lähellä sydäntäni. Niissä on jotain sanoin kuvaamatonta, joka sykähdyttää. Jotain vahvaa. Vaikka jotkut rakennukset tai niiden yksityiskohdat saattavat olla rempallaan. Tai ehkäpä juuri siksi. Käsityön leima, joka tulee yksilöllisyydestä.

Uotilan mäki Nurmijärvellä teki vuosia sitten minuun vaikutuksen. Vanhat rakennukset, jotka saavat seistä rauhassa. Suuret  jalopuut.

Vahvat värit. Ajan patina.

Sunnuntaina 29.9.2013 jalkauduimme Uotilaan. Uotilan mäellä voi tuntea historian siipien havinan. Ja myös naakkojen siipien havinan. Naakkojen äänet, jotka kuuluvat erottamattomasti kulttuurimaisemaan.

Vanhalla mäellä seisoo kivinen navetta, joka on nähnyt parhaat päivänsä, mutta jonka harmaat kiviset seinät kestävät ajan hammasta.

Mäkeä koristaa myös pikkuruinen kaksikerroksinen rakennus, jonka käyttötarkoitus ei ole minulle selvä. Pieni riihi? Ainakin sen vahat piiput kelpaavat naakkojen levähdyspaikaksi.

Pienen matkan päässä on vielä koulu. Kuinka kauan? Kyläkoulun suojassa pienen koululaisen on hyvä ja turvallinen olo.

Koulun yläpuolella on kallio, nyt jo sammaloitunut ja metsittynyt. Kiipesimme kalliolle katsomaan Kirsin lapsuudenmaisemia. Koulu pilkotti puiden takaa, mutta muuten maisema peittyi puiden taakse. 

Kallion kupeesta löytyi pienenpieni sauna, rakkaudella vaalittu.

Ja jonkun amme. Metsään hylätty. Siinä voisi ottaa lehtikylvyn :)