Valon aalloilla: Aistien juhlaa

Tyttäreni kysyi minulta, minkä aistin valitsisin, jos joutuisin luopumaan jostain aististani. Mietin pitkään. Tosi pitkään. Enkä ole vielä osannut vastata kysymykseen. Aika ilmeinen vastaus valokuvaajalle on, ettei se ole näkö. Yksi suurimpia nautinnon aiheitani on luonnon äänten, kuten linnunlaulun, puron solinan, tuulen pauhun, kosken kuohun, ukkosen jyrinän, mutta myös hiljaisuuden kuunteleminen. Siis ei kuulokaan. Ihmiset, jotka ovat menettäneet makuaistinsa, menettävät tärkeän nautinnon aiheen. Ruoan syömisestä tulee pakkopullaa. Ehkä vihdoin voisin hallita painoani!? ;) Hajuaistikin tuo elämään paljon nautintoja. Luonnon ihanat tuoksut, mutta myös ruoan tuoksun. Ilman tuntoaistia on suorastaan mahdoton elää…

Onneksi olen saanut pitää kaikki aistini! Mutta rakas, rakas shelttini Tilli on menettänyt kuulonsa. Sen kuurous tuli meille täytenä yllätyksenä. Kaikki merkit huonosta kuulosta olemme pistäneet vanhuuden ja itsepäisyyden piikkiin. Yllättäen tajusimme, miksi se ei reagoi puheeseen. Maailman iloisimmatkaan asiat (herkut) eivät saa sitä liikkeelle, jos se ei huomaa niitä muiden aistien avulla.

Onneksi Tillillä on muut aistit tallella ja kunto loistava :)

Kesällä teimme retken aisteja hivelevän kauniiseen paikkaan. Niitä harvoja kauniita päiviä, joita viime kesälle sattui. Tein illalla äkkipäätöksen saldovapaasta sääennusteen nähtyäni. Karttaa tutkittuani löytyi tunnin matkan päästä Melkuttimet (mikä hauska nimi!).

Jääkausi on taiteillut Iso-Melkuttimen ja Vähä-Melkuttimen Lopelle. Iso-Melkuttimen kaksi pitkää niemeä ovat kuin Pikku-Punkaharjuja. Näissä upeissa maisemissa sekä aistit että mieli nauttivat täysin siemauksin!