9.5.2014

Kaksinkertainen kevät

Kevät - nautinnollisin vuodenaika! Mikäs sen upeampaa, kuin se, että saa kokea kevään kaksi kertaa peräkkäin :) Moni oli kehunut Berliiniä. Ja kaupungilla on myös pitkä ja polveileva historia. Olihan se koettava! Suuntana siis Berliini pääsiäisen jälkeen. Vaikka Suomen kevät oli varhainen, ei se ollut lainkaan niin pitkällä kuin Saksassa. Huhtikuun puolenvälin jälkeen Berliinissä oli melkein kesä; pientä ripausta vaille.


Hotellia varatessa ajatus puiston laidalla olevasta hotellista tuntui kivalta. Tiergarten on keskellä kaupunkia oleva laaja puistoalue. Tiergartenin vieressä oleva hotelli oli huippuvalinta! Moniin paikkoihin suunnattiin puiston poikki. Mikä leppoisa tunnelma! Vihreää, kaunista, lintujen laulua, rentoa meininkiä.


Berliiniläiset ajelivat puiston poikki polkupyörillään. Kyllä kelpasi ajella! Välillä sitten pantiin pyörä syrjään ja taukoa pitämään.


Puiden kukinta oli parhaimmillaan: omenapuita, hevoskastanjia, vaikka mitä!




Ja se kevään vehreys, tuoreus, hehku! Sitä rakastan <3





Berliini yllätti monella tapaa. Tavanomaisesta suurkaupungista poiketen se oli hyvin vihreä, väljä, avoin ja valoisa. Sanalla sanoen ihana!


Berliinissä neljä päivää hujahti hetkessä. Oli mitä katsoa ja kokea!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti