Penan vieraana

Summamutikassa ei kannata hortoilla eurooppalaisessa pääkaupungissa, tuumi Iines. Turistioppaasta löytyi taas vinkki viimeisen lomapäivän viettoon. Sintra! Historian siipien havinaa, arkkitehtuuria, luonnonpuisto… Vautsi, millaisia kuvauskohteita! Kameran akku oli ladattu ja muistikortilla oli tilaa.

Paikallisjuna vie kätevästi perille, mainiota! Ei muuta kun räpylät kohti rautatieasemaa :)  Vaan kaikki ei sujunutkaan kuin Kuukaudessa huippukuntoon –kurssilla. Akulla oli olo kuin vanhalla mankalla. Taisi akku olla melko tyhjä. Puiston penkillä pohdittiin, käännytäänkö takaisin. Jatketaan vaan, päätti Aku. Iines heitti repun selkään ja kameralaukun olalle. Varovasti lähdettiin eteenpäin.

Junan ikkunassa vilahtelivat kirjavat graffitit. Yhden sortin sightseeingia sekin! Perillä odotti kerrassaan satumainen Sintra, kuninkaiden kesäpaikka. Se todellakin ansaitsi UNESCO:n maailmanperintökohde –tittelinsä. Huima historia, pohti Iines faktoja tankatessaan.

Sintran linnan suurissa saleissa ja mahtavassa keittiössä riitti ankoilla ihmeteltävää. Hillittömän kokoiset savupiiput! Uunissa olisi voinut kerralla paistaa vaikka ison parven ankkoja. 

Linnan ikkunat ja ovet avasivat portteja mielikuvitusmaailmaan.

Toivuttuaan Sintran linnan portaista Aku ja Iines hyppäsivät bussin kyytiin, joka vei ankat kiemuraisia vuoristoteitä Penan satulinnaan. Jestas, mikä linna! Tosin Pena itse ei tainnut olla kotona ;) Sallittakoon yksi puujalkavitsi. Vaikka linna oli kuin suoraan Ihmemaasta, ei se haitannut Iinestä. Ei muuta kuin kamera laulamaan :)

Iines kiersi puiston pidemmän kaavan kautta Akun ottaessa rennommin. 

Puistosta löytyi myös kuvaajan paraatipaikka. Huikeat näkymät Penan linnaan!

Sintran luonnopuisto ja muinainen maurilinna jäivät ankoilta näkemättä. Aika ja Akun kunto eivät antaneet periksi. Kotimaassa selvisi, että Akun akku oli ihan loppu. Akku jouduttiin huoltamaan perinpohjaisesti. Siinä menikin koko kesän aikataulut ihan uusiksi,  myös Iineksen osalta.

Manuelismia kerrakseen

Kolmantena Lissabonin matkapäivänään turistiankat Aku ja Iines kaivoivat tutut turistioppaat esille. Mihin seuraavaksi? Hmm… Belem kuulosti hyvältä! Historiaa, arkkitehtuuria, puistoja… Nokka kohti rantaa sinne, missä Tejo kohtaa meren. ”Rannassa UNESCO:n maailmanperintökohde Torre de Belem toivottaa tervetulleeksi tulijat”, luki matkaoppaassa. Komea torni! Iines halusi nähdä tornin sisältä. Isoja saleja, terasseja, portaita ja alakerrassa… Mitä ihmettä, tykkejä? Erikoinen tapa toivottaa tervetulleeksi, mietti Iines. Tai ehkä sittenkin hyvin perinteinen ;)

Iines nappasi kuvan pahaa aavistamattomista nuorista papeista. Papit olivat ihan kiva lisä sommitteluun.

Iines ihmetteli paikkaa, jonne torni oli rakennettu. Mutta torni olikin aikoinaan rakennettu kauemmaksi maalle. Maanjäristys 1755 siirsi joen rantaa lähemmäksi tornia.

Yksityiskohtia tornissa riitti vaikka muille jakaa. Hauskoja erkkereitä, kapeita kierreportaita, koristelussa vaikka mitä merellisiä elementtejä… Niiden kuvaamisessa voisi vierähtää hetki jos toinenkin. Jos Iines saisi kuvailla niin pitkään kuin haluaisi, päivät loppuisivat kesken! Onneksi pitää ottaa huomioon muutkin ankat ;)

Lokki otti tähystyspaikan huipulta :)

Vaikuttavan näköiset pilvet purjehtivat taivaalla.

Tästäkin Portugalin ”suuruuden” ajan muistomerkistä voisi kertoa vaikka mitä turistiliturgiaa, mutta Iines päätti jättää homman kaikkien omatoimitehtäväksi :) Vinkkinä kuitenkin taikasanat: Vasco da Gama ja Ponte 25 de Abril.

Sillä aikaa kun Aku ihmetteli vanhoja paatteja museossa, Iines suuntasi nokkansa rohkeasti Hieronymuksen luostariin. Vau! Aku ei todellakaan tiennyt mitä menetti!

Huikea Manuelismin taidonnäyte! Iineksen mielestä kuvat puhukoot puolestaan. Luostari ei todellakaan ole turhaan päässyt UNESCO:n maailmanperintölistalle :)

Räpylät eivät päivän päätteeksi tahtoneet enää kenkiin mahtua. 

Karhean kaunista

Portugalin huhtikuu… oli päästävä kokemaan. Pakko aloittaa kliseellä, koska se vaan on hauskaa!  Talviloma oli viettämättä, joten suunta kohti Lissabonia. Hetkinen! Talviloma?! Edellinen päivitys koski juhannusta… Eikös blogi ole jonkun sortin päiväkirja? Hivenen myöhässä ja epäjärjestyksessä päivitykset. Totta. Selityskin löytyy tuonnempana. Jatka lukemista ;)

Omatoimimatkan matkavalmisteluihin kuului matkaoppaiden lukeminen. Yksi oppaista oli yllättävän suorasukainen ja antoi paljon todenmukaisemman kuvan Lissabonista kuin muut matkaoppaat, joista löytyi vain perinteistä turistiliturgiaa. Siksi ei ollut aivan yllätys, että kaupungissa oli vahvasti esillä kaksi puolta: kaunis ja ruma. Tai sanoisinko sittenkin kaunis ja karhea. Karhea puoli oli deekiksellä olevia kiinteistöjä, suttuisia katuja, tuhansittain ja taas tuhansittain graffitteja ja tageja. Nuorison pahanolon ilmaisuja. Köyhyyttä ja kurjuuttakin. Suurin osa siitä jäi meiltä varmasti näkemättä, sillä emme käyneet lähiöissä. Ehkä sielläkin olisi pitänyt käydä. Noh, matkahan oli kuitenkin turistimatka ja tarkoitus oli rentoutua. Siksi keskityimme siihen kauniiseen :) 

Vanhaa ja uutta... Ensimmäiseksi hankittiin Aku-Ankka-jalat tallustelemalla lähiseudulla, Baixassa.

Rautatieasema edustaa portugalilaisten ihan ihkaomaa tyyliä, manuelismia. Tykkäsin! 

Ei tyyli ole kyyhkystenkään mielestä hassumpaa lainkaan.

Ensi kerralla varaan huoneen tästä hotellista; arvatkaa miksi? A) Haluan ehdottomasti asua kalliisti B) Pidän kaupunkien keskustojen metelistä C) Lilat talot ovat, uuh, niin ihania!

Pitäähän jokaisella arvonsa tuntevalla maalla olla riemukaarensa. Arco da rua Augusta.

Kohta sataa! Uusien portugalilaisten kenkien vedenkestävyys tuli testattua kävelemällä nilkkaan saakka ulottuvassa vedessä. Praça do Comércion aukio aivan Tejojoen rannalla.

Vau, mikä talo!

Maurien vaikutukselta ei ole Lissabonkaan välttynyt. Onneksi! Vanhimman kaupunginosan Alfaman pikkuisilla kujilla kurvailevien natisevien ratikoiden ikkunasta kun ojensi kätensä, pystyi koskettamaan kadunvarren talon seinää.

Ratikka 28 oli oikein kuuluisuus, johon turistit ahtautuivat.

Alfaman paras paikka oli ehdottomasti maurilinnoitus Castelo de São Jorge, josta näki kauas joelle ja kaupungin yli.

Olisihan noita kuvia! Vaan kuka niitä jaksaa hirveästi katsella? Pala kerrallaan. Tule mukaan seuraavien päivien matkalle :)

Onnenpekka

Kesä antoi odottaa itseään tänä vuonna. Se hiipi pienen pienin askelin, hypähti satunnaisesti loikan ja otti heti perään pari askelta taaksepäin. Juhannuksena pelättiin pahinta eli perinteistä vappusäätä: räntää ja kovaa tuulta. Ilmatieteilijätkään eivät halunneet aiheuttaa kansalle pettymystä, joten lupaukset olivat synkänpuoleisia. Niinpä yllätys oli positiivinen, kun lämpötila kipusi yli viidentoista ja aurinkokin pilkisti pilvenraosta :)

Juhannuspäivän koiralenkin päätteeksi syttyi lamppu: kuvaamaan! Kello oli jo yli kahdeksan, mutta päivähän oli pitkä, joten ei muuta kuin ideaa toteuttamaan :) Paikaksi sovittiin Sääksjärven ranta, jossa auringon viime säteet kultaavat kauniisti puolukkavarvikon ja mäntymetsän.

Vaan yhdeksän aikaan valo ei enää ylettänytkään varvikkoon saakka. Seurasin auringon raitaa rantaan ja mitä siellä näinkään! Peilityyni järvi, tummanpuhuvat pilvet, pastellisävyiset värit! Hengähdin onnesta; maisema oli kerrassaan täydellinen! Mikä onnenpekka olenkaan, kun saan nähdä ja kokea tämän kaiken omassa kotimaassani :) On aikaa, vapaus kulkea jokamiehenoikeudella ja kamerakin, jolla ikuistaa tämä kaikki. Kaiken kukkuraksi hyvä ystävä matkassa :)

Ja mitä muotoja! Veteen pudonnut oksa, järven pinnasta heijastuva pilvi... Rauha huokui maisemasta. Lokit liitelivät järven yllä.

Pikkuruista luotoa kuvatessa silmiin sattui veden ylle kaartuva puu, jonka peilikuva heijastui hienosti järven pinnasta.

Mihin tahansa katseen käänsi, aina sattui silmiin hienoja ikuistettavia muotoja!

Ja valoja. Ja värejä. Usvakin alkoi nousta. Mitä vielä voisi toivoa!?

Olo oli kuin lottovoittajalla. Tai vielä parempi!

Lopulta valo kävi niin vähiin, että oli pakko lähteä tästä paratiisista.

Mutta mitä sattuikaan silmiin kotimatkalla?! Sumut pakottivat pysähtymään! 

Lepsämällä kaivoin jalustan esille rohkeasti hullun mainetta uhmaten ja kuvasin kaikessa rauhassa joenrantaa keskellä yötä. Autot hiljensivät ohi ajaessaan. Kuinkahan moni ajatteli soittaa 112:een? ;)

Kello oli tasan 0:00, kun tulin kotiin. Sanoisinko kliseisesti, että väsyneenä, mutta onnellisena! Onnenpekka!

Veden monet muodot

Tarina kotipaikkakunnan lempikohteista jatkukoon hävettävän pitkän tauon jälkeen. Puolustuksekseni voin sanoa, että talvi oli yksivärinen. Harmaa. Luokitellaankohan sitä edes väriksi?!

Vesi liittyy vahvasti mun lempikohteisiin. Onhan se upea elementti, joka inspiroi ja kiehtoo! Lisäksi vesi rauhoittaa ja palauttaa voimia. Ja myöskin haastaa, sillä se ei ole helppo kuvattava. Mutta samalla palkitseva, kun kuva onnistuukin :)

Veteen liittyviä kohteita Nurmijärvellä onkin ihan mukavasti.

Nukarinkoski

Hiljaa virtaa Vantaa... Nukarissa Vantaa saa vauhtia. Faktat Nukarinkoskesta jääköön kunkin haettavaksi, mutta omia fiiliksiä kuvien muodossa laitankin sen edestä ;)

Vihdoin toukokuussa kaikki palaset loksahti kohdilleen: viikonloppu, valoa ja värejä! Mitä sitä turhaan ihmettelemään, nokka kohti Nukaria!  

Tuomissa ensimmäiset kukat, illan valo siivilöityi lehtien läpi.

Perhokalastajien lempparikohde.

Illan valon vähyydestä oli hyötyäkin. Sain kuvattua tosi pitkällä valotusajalla.

Myllykoski

Valon pitää olla just oikea! Ei kuvista muuten mitään tule. Myllykosken reissua suunnitellessa sääennuste lupasi vain aikaiselle aamulle sopivaa keliä. No mutta, ei pidä nirsoilla! Aamu on parasta kuvausaikaa :) 

Myllykoski näytti parhaat puolensa aamun vinossa valossa. Ja ne linnut! Satakieli lauloi täyttä kurkkua ja täydensi tunnelman! Täältä voit kuunnella satakielen ja käen duettoa täydentääksesi tunnelman.

Mitä ei Myllykoskelta löydä, sitä ei tarvitsekaan ;) Maasto vaihtelee kalliosta kosteikkoihin. Portaita ylös, portaita alas, pitkospuita pitkin laavulle lepäämään.

Myllykosken ulkoilualueen pohjoispäässä on Pikkukoski. Pikkukosken ylittää sievä silta.

Ennen Pikkukoskea Vantaa vasta pohdiskelee, pitäisikö pistää juoksuksi...

 Myllykosken rannoilta löytyy rähmällään olevien luontokuvaajien lisäksi upeita  kasveja, sieniä ja eläimiä.

Parhaat kuvat varsinaisesta Myllykoskesta ovat vielä ottamatta! ;)

Kuhakoski onkin esittäytynyt jo blogikirjoituksessa Kuohuvaa!

Valkjärvestäkin oli tarkoitus kertoa. Senkin parhaat kuvat ovat vasta suunnitelmissa! Onpahan aihetta vielä blogikirjoituksiin :)