16.12.2018

Salainen puutarha

Poden samaa tautia joka vuosi marraskuussa. Pimeän kammoa. Haluan valoon. Haluan nähdä värejä. Ja kirkkautta.

Kun reunaehdot ovat tiukat, vaihtoehtoja on vähän. Eurooppaan. Jonnekin, missä on valoa, värejä ja kirkkautta. Kohtuullinen lämpökin on ihan plussaa. Ja totta kai uutta katsottavaa ja koettavaa. Tänä vuonna paikaksi valikoitui triathlonistien mekka Mallorca.

Mallorca antoi enemmän kuin osasin odottaa. Vuoret yllättivät. Oli mahdollista kokea aktiiviloma todella kauniissa ympäristössä. Ja koska paikan tarjoamista mahdollisuuksista oli tarkoitus nauttia, piti tietysti vuokrata pyörä ja käydä patikoimassa.

Ensimmäinen päivä otettiin ihan iisisti Alcudiassa seikkailemalla. Kiva pyöriä paikoissa, joilla on historia ja paikallista asutusta.




Toisena päivänä vuokrattiin pyörät ja suunnittelin kunnianhimoisen reitin, jota retkikaveri kommentoi silmien pyörittelyllä. Eihän tämä ole lainkaan pitkä matka, puolustauduin. Hmmm… olisi pitänyt katsoa topologista karttaa. Yliarvioin oman kunnon roimasti! Tai siis tiesinhän minä, että aerobinen kunto on huono, mutta että ylämäen jyrkkyys vaikuttaa jaksamiseen niin paljon… No mutta kyllä se pyörä taluttamallakin etenee ;)


Jylhiä maisemia silmänkantamattomiin :)



  
Matkan varrella portti oli auki myös salaiseen puutarhaan…


Mallorcan rantoja täplittää kattava majakkakanta. Suuntasimme auton nokan kohti Cap de Formentorin majakkaa. Auto vei serpentiiniteitä ylös alas mäntymetsiköistä jylhille kivikkoisille rinteille ja upeille rannoille.  Perillä meitä odotti komea majakka. Ehdottomasti kiertämisen arvoinen reitti!



Pollencan kapeat kujat yllättivät autoilijan. "Pääkatuja" ajellessa auton anturit huusivat molemmin puolin. Tuurilla löytyi parkkipaikka keskeltä historiallista kaupunkia. Kapuamisen arvoiset portaat veivät korkealle näköalapaikalle. 





Patikkaretki vei lähivuorelle. Tuli ihan voittajan fiilis sielläkin! Vehreä reitti (vaikkakin suomalaisen mittapuun mukaan karu) vei perille. 



Bongattiin myös kalliokiipeilijöitä! 



Perillä palkinnoksi saatiin komeat maisemat ja evästauko. Aivan oikeassa laidassa kuvan keskellä meren rannalla oli meidän lähtöpiste.


Lintujakin sain bongattua ihan mukavasti! Täytyy tunnustaa, että ne olivat kesyn sorttisia.





Saaren pohjoispää oli melko hiljainen jo marraskuussa. Sehän sopii minulle loistavasti, mutta monet kaupat ja ravintolatkin olivat sulkeneet ovensa. Kaipasimme lisää vaihtoehtoja ruokapaikkoihin. 

Vasta Sollerista ja Port d’Sollerista löytyi kuhinaa. Ehkä joku toinen kerta mennäänkin sinne?


Ensimmäisiä syksyn merkkejä? 





Helpompi patikkareissu tehtiin pitkin 11 km pitkää biitsiä. Päivä oli täynnä kimallusta, kirkkautta ja värejä <3






4.2.2018

Aamun autuutta

Aamun valo on parasta valoa. Mitä vinompaan se tulee, sen hienompia sävyjä ja yksityiskohtia se tuo esille. Kesän 2017 auringonraikkaat viikonloppuaamut pystyi laskemaan melkein yhden käden sormilla. Olihan niitä onneksi!

Mökillä voi vaan nousta hiljaa ja hiipiä ulos. Vetää syvään henkeä. Kuunnella kuikkien ja lokkien huutoja. Katsella usvan läpi nousevaa aurinkoa. Nauttia aamun autuudesta.





Ihmetellä luonnon ihmeitä. Katsella kuvajaisia. Kummastella kirppuja.



Katsella kuikkien tanssia.



Ihastella luonnon geometrisiä muotoja.


Lumoutua lumpeiden kauneudesta.



Uppoutua ulpukoiden yksityiskohtiin.


Olla tekemättä muuta. Nauttia vaan.

27.12.2017

Aistien juhlaa

Tyttäreni kysyi minulta, minkä aistin valitsisin, jos joutuisin luopumaan jostain aististani. Mietin pitkään. Tosi pitkään. Enkä ole vielä osannut vastata kysymykseen. Aika ilmeinen vastaus valokuvaajalle on, ettei se ole näkö. Yksi suurimpia nautinnon aiheitani on luonnon äänten, kuten linnunlaulun, puron solinan, tuulen pauhun, kosken kuohun, ukkosen jyrinän, mutta myös hiljaisuuden kuunteleminen. Siis ei kuulokaan. Ihmiset, jotka ovat menettäneet makuaistinsa, menettävät tärkeän nautinnon aiheen. Ruoan syömisestä tulee pakkopullaa. Ehkä vihdoin voisin hallita painoani!? ;) Hajuaistikin tuo elämään paljon nautintoja. Luonnon ihanat tuoksut, mutta myös ruoan tuoksun. Ilman tuntoaistia on suorastaan mahdoton elää…

Onneksi olen saanut pitää kaikki aistini! Mutta rakas, rakas shelttini Tilli on menettänyt kuulonsa. Sen kuurous tuli meille täytenä yllätyksenä. Kaikki merkit huonosta kuulosta olemme pistäneet vanhuuden ja itsepäisyyden piikkiin. Yllättäen tajusimme, miksi se ei reagoi puheeseen. Maailman iloisimmatkaan asiat (herkut) eivät saa sitä liikkeelle, jos se ei huomaa niitä muiden aistien avulla.

Onneksi Tillillä on muut aistit tallella ja kunto loistava :)





Kesällä teimme retken aisteja hivelevän kauniiseen paikkaan. Niitä harvoja kauniita päiviä, joita viime kesälle sattui. Tein illalla äkkipäätöksen saldovapaasta sääennusteen nähtyäni. Karttaa tutkittuani löytyi tunnin matkan päästä Melkuttimet (mikä hauska nimi!).

Jääkausi on taiteillut Iso-Melkuttimen ja Vähä-Melkuttimen Lopelle. Iso-Melkuttimen kaksi pitkää niemeä ovat kuin Pikku-Punkaharjuja. Näissä upeissa maisemissa sekä aistit että mieli nauttivat täysin siemauksin!






Kirkasvetisen Iso-Melkuttimen rannalla rantakoivu kaartui kauniisti veden ylle.


Ristiaallokko koristeli rannan ruuduilla <3


Kaneli kanervikossa


Loistavat retkiseuralaiset Sani, Tipi ja Kuje <3


Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?


Samoajien silta on lahjoitus-silta. Hieno teko lahjoittajilta!


Isot ja pienet retkeläiset taisivat nauttia upeasta päivästä! :)