Onnenpekka

Kesä antoi odottaa itseään tänä vuonna. Se hiipi pienen pienin askelin, hypähti satunnaisesti loikan ja otti heti perään pari askelta taaksepäin. Juhannuksena pelättiin pahinta eli perinteistä vappusäätä: räntää ja kovaa tuulta. Ilmatieteilijätkään eivät halunneet aiheuttaa kansalle pettymystä, joten lupaukset olivat synkänpuoleisia. Niinpä yllätys oli positiivinen, kun lämpötila kipusi yli viidentoista ja aurinkokin pilkisti pilvenraosta :)

Juhannuspäivän koiralenkin päätteeksi syttyi lamppu: kuvaamaan! Kello oli jo yli kahdeksan, mutta päivähän oli pitkä, joten ei muuta kuin ideaa toteuttamaan :) Paikaksi sovittiin Sääksjärven ranta, jossa auringon viime säteet kultaavat kauniisti puolukkavarvikon ja mäntymetsän.

Vaan yhdeksän aikaan valo ei enää ylettänytkään varvikkoon saakka. Seurasin auringon raitaa rantaan ja mitä siellä näinkään! Peilityyni järvi, tummanpuhuvat pilvet, pastellisävyiset värit! Hengähdin onnesta; maisema oli kerrassaan täydellinen! Mikä onnenpekka olenkaan, kun saan nähdä ja kokea tämän kaiken omassa kotimaassani :) On aikaa, vapaus kulkea jokamiehenoikeudella ja kamerakin, jolla ikuistaa tämä kaikki. Kaiken kukkuraksi hyvä ystävä matkassa :)

Ja mitä muotoja! Veteen pudonnut oksa, järven pinnasta heijastuva pilvi... Rauha huokui maisemasta. Lokit liitelivät järven yllä.

Pikkuruista luotoa kuvatessa silmiin sattui veden ylle kaartuva puu, jonka peilikuva heijastui hienosti järven pinnasta.

Mihin tahansa katseen käänsi, aina sattui silmiin hienoja ikuistettavia muotoja!

Ja valoja. Ja värejä. Usvakin alkoi nousta. Mitä vielä voisi toivoa!?

Olo oli kuin lottovoittajalla. Tai vielä parempi!

Lopulta valo kävi niin vähiin, että oli pakko lähteä tästä paratiisista.

Mutta mitä sattuikaan silmiin kotimatkalla?! Sumut pakottivat pysähtymään! 

Lepsämällä kaivoin jalustan esille rohkeasti hullun mainetta uhmaten ja kuvasin kaikessa rauhassa joenrantaa keskellä yötä. Autot hiljensivät ohi ajaessaan. Kuinkahan moni ajatteli soittaa 112:een? ;)

Kello oli tasan 0:00, kun tulin kotiin. Sanoisinko kliseisesti, että väsyneenä, mutta onnellisena! Onnenpekka!

Kuohuvaa!

Vihdoin viimein! Valoa ja vapaapäivä samaan aikaan :) Kylläpä herkkua olikin odotettu! Siispä lauantaina 22.3.2014 ensimmäinen ajatus aamulla oli: minne kuvaamaan? Varhaisesta keväästä huolimatta värejä ei luonnossa vielä juurikaan ollut. Vai mahtaako tuo käsitys johtua vain minun rajoittuneisuudestani? Aikani pohdiskelin, missä olisi jotain erityisen kuvauksellista. Heureka: Kuhakoski! Ja koska kuvaaminen samanhenkisen kaverin kanssa on aina hauskempaa kuin yksin, tekstari taas matkaan.  Eijallehan kuvausreissu sopi, joten aamupala nopeasti nassuun ja menoksi!

Kuhakoski kuohui komeana. Koskea reunustavat isot kivenlohkareet. Ne ovat jäänteitä kosken myllyistä, sahasta ja sähkölaitoksesta. Nyt niistä muistuttavat enää vain sikin sokin olevat kivet. Onneksi kukaan ei ole keksinyt EU:ssa, että louhikkoihin pitää järjestää turvallinen kulku. Suomalainen ratkaisu ongelmaan olisi alueen sulkeminen.

Siellähän me sitten hypittiin kiveltä toiselle varoen keikkuvia kiviä ja kaikenlaisia reikiä, joista pahaista näkyi kuohut.  Eihän sitä uskaltanut turhia riskejä ottaa, kun oli arvokas lasti mukana: kameralaukku. Taiteilin itseni niin lähelle kuohuja kuin pystyin. Sitten vaan kamera laulamaan!

Kosken yläosassa katse sattui kiveen, jota pitkin vesi laski kevyesti.

Eikä mulla ole vieläkään sitä jalustaa! Nyt harmitti! Monenlaisia kuvia olisi saanut pitkällä valotusajalla. Toki paljon tuli otettua niin pitkällä valotusajalla kuin pystyi, mutta kyllä se käsivara kuvien laadussa (pikemminkin laaduttomuudessa) näkyy. 350 kuvaa otin. Painelin ahkerasti deleteä. 85 kuvaa jäi jäljelle.

Alhaalla, suvannolla kaivoin makro-objektiivin esille. Kyllä jää on kaunista, kun sitä läheltä katsoo. Kosken pärskeiden muotoilemaa taidetta.

Hauskasti veden liike toistui. Ihan kuin valokuituja.

Kokeilin erilaisia asetuksia ja filttereitä. Tosi nopeaa valotusaikaa tai mahdollisimman lyhyttä. Välimuodot joutuivat roskiin. 

Valokuitua :)

Loisk! lukisi Aku-Ankassa ;)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Ihan pikkasen kliseistä, mutta olkoon ;)

Kallion laelta juoksi pikkupuro

Iloisesti se lasketteli alaspäin :)

Pitkää valotusaikaa....

ja lyhyttä.

Kuplivaa!

Reilu 3 tuntia siinä taas hujahti. On se vaan niin kivaa!

Katse taaksepäin

Vuosi on vaihtunut. Aika vilkaista olan yli taaksepäin. Mitä näen? Valokuvausharrastuksessa astuin syksyllä 2013 yhden askeleen eteenpäin. Julkisempaan ja samalla globaalimpaan suuntaan. Halusin erottaa yksityisen ja julkisen puolen toisistaan. Tämä on se julkinen. Yksityinen pysyköön yksityisenä. Se on pyhitetty niille ihmisille, jotka tunnen henkilökohtaisesti.

Luin HS:n kuukausiliitteestä, että HS oli valinnut vuoden 2013 parhaaksi blogiksi http://kemppinen.blogspot.fi/. En edes tiedä, kuinka paljon blogeja Suomessa kirjoitetaan, puhumattakaan siitä, että tietäisin, mitkä aihepiirit ovat suosittuja. Mietin oman blogini paikkaa kaikkien blogien joukossa. Ainakaan se ei sisällä monipuolisia ja taidokkaita pohdintoja maailmanmenosta. Mutta se on minun valokuvablogini. Ja sellaisena pysyköön. Ainakin toistaiseksi ;)

Vuosi 2013? Olen niiden onnekkaiden ihmisten joukossa, jonka elämässä ei ole sattunut mitään traagista viime vuonna. Pikemminkin se on ollut kaikin puolin hyvä vuosi. Ystävyyden vuosi :) 

Alkuvuonna tapasin koiralenkillä Eijan. Eijalla oli kamera kaulassaan. Heti alkuun tuntui siltä, että meillä oli paljon yhteistä. Helmikuun lopussa ihanan aurinkoisena talvipäivänä törmäsin Eijaan valokuvausreissulla uudelleen. Juttua tuntui riittävän :)  Päätteeksi sovimme, että tapaamme seuraavan kerran Facebookissa. Siitä se lähti. Ystävyys.

Olimme sopineet ystäväni Kirsin kanssa, että talviloma vietetäänkin pääsiäisen tienoilla jossain kaupunkikohteessa. Kohteeksi valikoitui Dubrovnik, jonka vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde.  Dubrovnik, kroatialaiset ihmiset, Adrianmeren rannikko… Valinta osui naulan kantaan!  Täyden kympin matka :) 

Lokrumin saari vanhankaupungin muurilta nähtynä

Pilen kaupunginosa myöskin vanhankaupungin muurilta

 Muotoja

Dubrovnikin portaita ylös alas

Kesä, ihana kesä! Paljon valoa, aurinkoa, unohtumattomia retkiä luonnonsuojelu­alueille ja meren saarille. Koiramaisia retkiä ystävien kanssa. Ehkä mieleenpainuvim­man päivän vietin Inkoossa kokopäiväretkellä Sadun, Kirsin ja koirien kanssa. Elisaari, Inkoon satama ja Kopparnäs!

Elisaareen pitkospuin...

tammilehtoja katsomaan...

lehtomaitikkaa ihmettelemään...

Rentoa fiilistä

Lounas Inkoon satamassa koiraystävällisessä tasokkaassa ravintolassa. Herkullista!

Päivän päätteeksi kurvasimme vielä Kopparnäsiin. Mikä mahtava päätös upealle päivälle!

Muotoja, heijastuksia, värejä...

Auringon viime säteet heijastuivat kauniisti meren aalloista.

Ja valo viipyili ihanasti pitkään, pitkään.

Kesän kruunasi hieno reissu oman perheen ja vanhempien kanssa Tallinnaan. Vuosia oli kulunut edellisestä käynnistä. 

Vanhakaupunki yllätti upeudellaan. Mutta voi, kuvausaikaa oli vain hetki! Siinäpä hyvä syy lähteä uudelleen kuvailemaan...

Pastellisävyjä harmoniassa keskenään.

Hienoja yksityiskohtia...

Syksyllä aloitinkin jo blogin kirjoittamisen, joten lopun tiedätkin. Ja jollet tiedä, kurkkaa viime vuoden puolelle! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!  ;)

Uusia näkökulmia

Mökin laiturilta olen kuvannut tosi paljon. Aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Kuvittelisi, ettei sieltä enää mitään ispiraatiota voisi saada. Niinhän sitä kuvittelisi. Onneksi!

Vietimme upean aurinkoisen syyskesän päivän mökillä. Sellaisen raukean hitaan päivän. Kamera oli valmiina odottamassa hetkeä, kun saisin sitä taas käyttää. Ruoan jälkeen muut eivät halunneet lähteä lenkille, vaan menivät laiturille aurinkoon köllöttelemään. Yksinäinen lenkki ei innostanut muakaan. Menin istumaan laiturille muiden ottaessa päikkäreitä auringossa.

Uusi 70 - 300 millin objektiivi poltteli käsissä. Sitä piti saada käyttää. Mitähän kuvaisi? Lintuja? Eipä lintuja näkynyt. Eikä mun taidoilla vielä saisi edes kunnon kuvia. Yksinäinen lehti lipui laiturin suuntaan. Vesipisara oli tipahtanut sen päälle koristeeksi. Räps.

Pääskyt kisasivat taivaalla ja pyydystivät vedenpinnasta hyönteisiä. Jalusta ja kiikku olisivat olleet tarpeen. Pääskyjen kuvaus ponttoonilaiturilta ei ollut mitenkään palkitsevaa. Muutama dokumentaarinen kuva jäi talteen.

Rantaveden ulpukanvarret erottuivat yllättävän hyvin veden läpi. Laineet saivat varret näyttämään kirjoitukselta.

Rantavettä tuijotellessani huomasin, miten hienosti aurinko siivilöityi puiden läpi. Veden kevyt liike muokkasi kuvaa. Mitä värejä ja muotoja! Pitkällä objektiivilla ei kuitenkaan saanut kaikkea kuvaan, joten kipin kapin vaihtamaan toinen objektiivi (17 - 85) kameraan. Uusia kokeiluja! Rantapuut auringon valossa.

Kaislikon värit heijastuivat kauniisti veteen.

Viimevuotiset kaislatkin nättivät pahaat puolensa heijastuessaan vedestä.

Taas olin monta kokemusta ja kuvaa rikkaampi. Päivästä jäi hyvä mieli.