Eksyminen kannattaa

Hartaasti odotettu kevät antoi odottaa puhkeamistaan. Se hiipi pehmein askelin ja puikahti välillä piiloon kylmää pohjoistuulta ja lumihiutaleita. Kukat kurkkivat arasti maan raosta, mutta eivät uskaltautuneet täyteen pituuteensa.

Kun aurinko sitten pääsi lämmittämään kylmän maan ja tuulikin oli sille suosiollinen, kukat nousivat piiloistaan onnellisina ja täynnä tarmoa. Lyhyenä huumaavana hetkenä kaikki huhtikuun kukat avasivat terälehtensä ja kurkottivat kohti aurinkoa.

Carpe diem! Tartu hetkeen! Hetkeä ei saanut menettää. Siksi heitin taas kameran kaulaan ja suuntasin kohti entistä kotipaikkaani. Muistin, että siellä oli pieni lehto, jossa näin valtavasti sinivuokkoja. Ehkäpä myös valkovuokkoja?! Siellä asuessani en ollut kehdannut mennä pikkumetsään, kuvittelin sen olevan jonkun yksityisaluetta. Nyt sitten poikkesin sinne rohkeasti. Voi sitä vuokkojen määrää!

Etsin katseellani paikkaa, johon lankeaisi se paras valo. Vuokot vaihtuivat yhtäkkiä pihapiirin kukkiin, kevättähtiin, sinililjoihin. Olinko jo jonkun pihalla? Peräännyin ja palasin lehtoon. Samassa huomasin pihapiirissä pariskunnan, jolta puolestaan ei ollut jäänyt huomaamatta kamerani.

Valokuvaus oli ollut heille mieleinen harrastus, niinpä juttua riitti yhteisestä aiheesta :) Ja mikä upeinta, sain kutsun tulla kuvaamaan heidän pihaansa! Voi mikä isokevättähtien ja idänsinililjojen meri! Joukossa oli myös minulle tuntemattomampia kukkia, veikkaisin, että ne ovat hyasintteja. Pariskunta meni jo valmistelemaan tulevaa juhlaansa, mutta minä sain mahtavan kehotuksen: kuvaa niin kauan, kuin haluat! <3 Kaiken kukkuraksi tytär huikkasi vielä iloisesti ovesta!

Mitäs sitä arkailemaan, jos kerta lupa oli saatu! Kuin olisin aarteen löytänyt! Ja olihan se aarre minulle :) 

Kuvailin siis rohkeasti, etsin kuvakulmia ja nautin kaikista pihan kauniista yksityiskohdista, sinivalkoisista sävyistä <3

Lopuksi poikkesin vielä lehtoon ja ikuistin muutaman sinivuokon ja valkovuokon. Pihalla kuvatessa oli aurinko ehtinyt jo niin alas, että vuokot jo sulkivat silmiään.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä... 

Taas olin saanut sydämen täyteen positiivista energiaa ja muistikortille ihania muistoja <3

Kiitos pihan omistajille ihanasta vierailusta ja hyvästä mielestä! Toivottavasti nämä kuvat ja terveiset päätyvät perille Pietarinmäkeen <3

Veden monet muodot

Tarina kotipaikkakunnan lempikohteista jatkukoon hävettävän pitkän tauon jälkeen. Puolustuksekseni voin sanoa, että talvi oli yksivärinen. Harmaa. Luokitellaankohan sitä edes väriksi?!

Vesi liittyy vahvasti mun lempikohteisiin. Onhan se upea elementti, joka inspiroi ja kiehtoo! Lisäksi vesi rauhoittaa ja palauttaa voimia. Ja myöskin haastaa, sillä se ei ole helppo kuvattava. Mutta samalla palkitseva, kun kuva onnistuukin :)

Veteen liittyviä kohteita Nurmijärvellä onkin ihan mukavasti.

Nukarinkoski

Hiljaa virtaa Vantaa... Nukarissa Vantaa saa vauhtia. Faktat Nukarinkoskesta jääköön kunkin haettavaksi, mutta omia fiiliksiä kuvien muodossa laitankin sen edestä ;)

Vihdoin toukokuussa kaikki palaset loksahti kohdilleen: viikonloppu, valoa ja värejä! Mitä sitä turhaan ihmettelemään, nokka kohti Nukaria!  

Tuomissa ensimmäiset kukat, illan valo siivilöityi lehtien läpi.

Perhokalastajien lempparikohde.

Illan valon vähyydestä oli hyötyäkin. Sain kuvattua tosi pitkällä valotusajalla.

Myllykoski

Valon pitää olla just oikea! Ei kuvista muuten mitään tule. Myllykosken reissua suunnitellessa sääennuste lupasi vain aikaiselle aamulle sopivaa keliä. No mutta, ei pidä nirsoilla! Aamu on parasta kuvausaikaa :) 

Myllykoski näytti parhaat puolensa aamun vinossa valossa. Ja ne linnut! Satakieli lauloi täyttä kurkkua ja täydensi tunnelman! Täältä voit kuunnella satakielen ja käen duettoa täydentääksesi tunnelman.

Mitä ei Myllykoskelta löydä, sitä ei tarvitsekaan ;) Maasto vaihtelee kalliosta kosteikkoihin. Portaita ylös, portaita alas, pitkospuita pitkin laavulle lepäämään.

Myllykosken ulkoilualueen pohjoispäässä on Pikkukoski. Pikkukosken ylittää sievä silta.

Ennen Pikkukoskea Vantaa vasta pohdiskelee, pitäisikö pistää juoksuksi...

 Myllykosken rannoilta löytyy rähmällään olevien luontokuvaajien lisäksi upeita  kasveja, sieniä ja eläimiä.

Parhaat kuvat varsinaisesta Myllykoskesta ovat vielä ottamatta! ;)

Kuhakoski onkin esittäytynyt jo blogikirjoituksessa Kuohuvaa!

Valkjärvestäkin oli tarkoitus kertoa. Senkin parhaat kuvat ovat vasta suunnitelmissa! Onpahan aihetta vielä blogikirjoituksiin :)

Kevään merkit

Tästä mun kevät oikeasti alkaa! Leskenlehdistä :) Ja mustarastaan laulusta. Valon voimasta. Viime viikolla töistä ajaessani näin moottoritien etelärinteessä vilauksen leskenlehdistä. Niitähän oli pakko taas päästä makrolla mittailemaan. Kyllä niiden väri on sitten ihanan keväinen! Harvoista kukista innostun niin paljon kuin niistä. Niistä vaan tulee Elämä voittaa -fiilis.

Tiesin useamman vuoden kokemuksella rinteen, jota aurinko lämmittää mukavasti. Siispä lauantaina 29.3.2014 suunnistettiin Lepsämäntien varteen kuvailemaan. Eikä odotus ollut turha! Siellähän leskenlehdet odottivat kuvaajiaan :)

Toiset leskenlehdet availivat vasta silmiään....

kun toiset jo olivat kääntäneet poskensa aurinkoa kohti.

Viime vuonna opin tuntemaan Pystykiurunkannuksen. Sekin kukkii aikaisin keväällä. Kummasti sitä herkistyy näkemään kaikenlaista, mitä ei ole aiemmin nähnyt, kun kulkee kameran kanssa :)

Kukkia kuvatessani leskenlehdelle istahti myös nokkosperhonen. Mikä tuuri! Ja ehdin sen vielä ikuistaakin, vaikka sommittelu tai muu kuvan suunnittelu ei siinä tilanteessa ole käytännössä edes mahdollista. Sekunnin jos mietiskelet, olet auttamattomasti myöhässä.

Nokkosperhoset talvehtivat aikuisina. Siksi ne ovat sitruunaperhosten lisäksi kevään ensimmäisiä väriläikkiä.

Jyrkässä rinteessä lehtiään availi myös lupiini. Sen lehdissä oli metallihohtoinen sävähdys. Ja mitkä muodot ja värit!

Muut menivät jo katsastelemaan uusia kuvauspaikkoja. Seurasin perässä, mutta tuttu tuomipaikka oli tarkistettava. Ja aivan oikein: tuomi oli jo aloittanut valmistautumisen lehtien tekoon ja kukintaan.

Eikä syreenikään halunnut olla pekkaa pahempi :)

Kameran kanssa tasapainoilu herttää aina ihmisten huomion. Ohikulkijoista saa helposti juttuseuraa. Heiltä kuulin, että joen varressa on hanhia. Eipä ollut vaikea arvata, mihin Eija ja Kirsi olivat suunnistaneet.

Lepsämänjoen uomassa ruokaili iso lauma hanhia.  Menimme pellonreunaa varovasti niitä kohti. Silloin tällöin osa niistä lehahti ilmaan.

Lopulta hanhet ottivat siivet alleen ja nousivat lentoon. Painoin laukaisinta. Mitään ei tapahtunut!?! Etsimestä näin tekstin Full. Eikä! Miksi juuri silloin on muistikortti täynnä, kun ei ole aikaa vaihtaa sitä?! Painoin Deleteä parille koneelle siirretyistä kuvista. Ehdin vielä napata pari kuvaa loittonevasta parvesta.