4.5.2014

Onnea voi ostaa

Se, joka sanoi, ettei onnea voi ostaa, unohti koiranpennut. Tämä on niin totta! Tässä kohtaa mietin, onko edellinen lause kunnollista suomea vai suomen puhekieleen pesiytynyt väännös englanninkielisestä So true -sanonnasta. Silti päätin antaa sen olla :)

Ensimmäinen onnenkimpale Tilli tuli taloon 2005. Shetlanninlammaskoira eli sheltti oli melko tarkkaan harkittu rotu (kaikki muu olikin tapahtunut suorastaan spontaanisti). Älykäs, oppivainen ja kaunis paimenkoira sopi meille kuin nenä päähän. Tilli tuli kaveriksi kolmasluokkalaiselle. 




Eikä aikaakaan, kun päätimme, että koira tarvitsee koirakaverin. Siispä toista koiraa hankkimaan! Kaneli tuli New Spices kennelistä, jossa asusteli Tillin sisko, Kanelin emä Silvia. Kaneli oli Siken A-pentueesta eli ensimmäisestä pentueesta. 

Kanelia odotettiin kuin kuuta nousevaa astutuksesta lähtien ja monta päivää vietettiin pentuaitauksessa kameran kanssa tai ilman sitä. Joskus oltiin koko perheen voimalla pikkupoikaa katsomassa, mutta aina mukana oli luottoystäväni Satu, Tillin toisen siskon, Sanin, omistaja. Satu se muuten saikin houkuteltua mut shelttimaailmaan. Ensin meni pikkusormi...

Tämä kuva Kanelista pääsi oikein shelttikalenteriinkin. 



Kun kerran pentukuvauksen makuun oli päästy, pitihän traditiota jatkaa :) Niin on jatkettu A-pentueesta lähtien. Alkuvuonna syntyi kennelin F-pentue. Pääsiäisenä pennut olivat jo 6-viikkoisia ja kelikin oli suorastaan kesäinen. 

Fennel-pentueen sydäntenmurskaajat ovat trikkejä (kolmivärisiä). Niillä oli oma pesä nurmikolla. Ennen kahveja oli jo pakko ottaa ensimmäiset kuvat!



Sitten pikkuiset energiapakkaukset pääsivät telmimään aitauksen ulkopuolelle. Apua! Miten näitä liikkuvia kohteita kuvataan?!? Uuden kameran hyvät ominaisuudet tulivat apuun. ISO-luku riittävän suureksi, niin sain valotusajan tarpeeksi lyhyeksi.



Suloisissa pakkauksissa oli paljon samaa näköä. Ei siinä kameran linssin läpi katsoessa ehtinyt yksityiskohtia opettelemaan. 






Vain yksi oli helppo oppia: sillä meni valkoinen raita pyllyn yli :)



Oletko yrittänyt saada koiria ryhmäkuvaan? Entä pentuja? Helppoa ku heinänteko, eikös!?! Miksi yksi päättää aina lähteä, kun muu istuvat nätisti? 



Kädet äkkiä pois kuvasta ja kamera laulamaan! Voilà!


Ruoka-aika!



Palan painikkeeksi pentupainia :)


Taas hurahti monta tuntia ihan huomaamatta. Kiitos siitä Sikelle, Sakelle ja Sadulle sekä tietty koko karvaiselle laumalle aikuisia unohtamatta!

2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus! Sulla on kyllä niin sana hallussa! Kauniit kuvat ja ihanat mallit kruunaa päivityksen :) Ihan totta muuten, että Kanelihan tän pentujen palluttelu/kuvailu tradition aloitti, en ole tullutkaan ajatelleeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Satu! Siitähän se lähti :) Ja mahtavaa ollut joka kerta!

      Poista