31.5.2017

Kauneutta isolla K:lla

Toisena Leidenin reissupäivänä oli jo mukavampi lämpötila. Muutaman vesipisaran jälkeen sää selkeni. Oli aika suunnata Keukenhofiiin. Sitä mainostetaan maailman kauneimmaksi kevätpuistoksi. En kyllä väittäisi vastaan! Huikea paikka! Matkustin bussilla riehakkaassa hollantilais-kiinalais-intialaistunnelmassa puolen tunnin matkan.


Hehtaaritolkulla (32 ha) kaikkia mahdollisia sipulikukkia <3 Tulppaaneita, hyasintteja, narsisseja, tasetteja upeina kokonaisuuksina! Kaiken kruunasi samanaikainen omenapuiden kukinta. 7 miljoonan kukan lisäksi siellä tuntui olevan melkein yhtä paljon ihmisiä. Yllättävintä oli, että suurin osa heistä näytti olevan kotoisin Aasiasta (Intiasta ja Kiinasta).

Ajankohta osui aivan nappiin! Kaikki kukat olivat kukassa tai nupussa, eikä ylikukkineita näkynyt vielä. Aikaahan olisin viettänyt kameran kanssa puistossa vaikka kuinka paljon, mutta väkimäärä alkoi ei-urbaania minääni ahdistamaan. Sain tehdä töitä tosissani, ettei joka kuvassa olisi ihmisiä. Minä kun en ole sitten tippaakaan ihmiskuvaaja. Ainakaan vielä!

Kuvat puhukoot Keukenhofin puolesta <3















3 kommenttia:

  1. Keukenhof on todellakin upea nähtävyys, jonka toivoisi jokaisen kukista, valokuvauksesta, matkailusta innostuneen näkevän! Kuvasi ovat todella upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon, Piia! Mukavaa, että päätit piipahtaa blogiin uudestaan :) Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi Keukenhofista!

      Poista
  2. Kylläpä onkin ihan huikean kaunis paikka! Tuoksunkin voi melkein tuntea :) Kauniisti taltioitu!

    VastaaPoista