22.6.2017

Hitaasti Hiidenmaalla

Kiireisen elämän vastapainona pienemmälle vaihteelle vaihtaminen tuntuu hyvältä. Suorastaan välttämättömältä. Hengähdystauon tarjosi Hiidenmaa, jota ei voi hektisyydestä syyttää. Kiireen sijaan kokemuskoppaan kertyi mukavia elämyksiä.

Kiireettömyyttä korosti vielä MG Car Club of Finlandin reissupoppoon arvokkaasti vanhentunut autokanta, jossa nuorimmat autot olivat 60-luvulta ja vanhin MG TD 40-luvulta. Mukaan oli lähtenyt 12 MG:tä ja 24 kesäretkeläistä. Kerholla on pitkät perinteet Viron kesäretkistä, olimme nyt ensimmäistä kertaa itse mukana.

Retki alkoi hyvissä tunnelmissa Länsisatamasta kesäkuisena lauantaiaamuna. Kuljettajakokous pidettiin iloisen puheensorinan siivittämänä Eckerö Linen buffetin antimia nauttiessa. Tallinnan laajat tietyöt puikkelehdittiin onnistuneesti läpi. Voisi sanoa, että varsinainen retki alkoi Rohukülan satamasta. 

Aurinko paistoi mukavasti, kun MG:t pysäköitiin Rohukülan satamaan odottamaan Hiidenmaan lauttaa. Yhteistä sopimusta ei ollut, mutta kaikki jättivät apukuskin puoleisen oven auki! Ovista muodostui hauska rytmi :)


Satama olikin saanut kasvojen kohotuksen. Siistiä!





Uudenkarhea lautta lipui Heltermaan satamaan, josta puna-vihreä-sininen MG-mato luikerteli eteenpäin kohti saaren pääkaupunkia Kärdlaa, jonka valitettavasti jouduimme vain ohittamaan myöhäisen ajankohdan takia.  Kärdla näytti todella viehättävältä ja rauhaa kaipaavan silmiin mukavan uneliaalta paikalta. Matka jatkui kohti majapaikkaa Viinaköökiä saaren luoteispuolella.


Viinaköökin isäntä, suomalainen Tapsa oli vastassa komeaa saattuetta. Vuonna 1881 rakennettu rakennus on Kõrgessaaren kartanon vanha viinatehdas. Rakennuksessa on myös valmistettu viskoosia jossain historian vaiheessa. Neuvostoaikana se on myös ollut usean perheen yhteinen koti. Nykyisin se toimii majatalona ja Tapsan sanojen mukaan heidän kesämökkinään :)





Autot parkkiin ja miehet saunaan! Saunan jälkeen oli tarjolla laadukas päivällinen. Miesten saunoessa kävin pyörähtämässä Kõrgessaaren idyllisessä kylässä.





 Matka jatkui sunnuntaina. Hyppää kyytiin silloinkin!

1 kommentti: