3.9.2016

Pilkettä kuvankulmassa

Miten kesä meni? Hmmmm…? Hujauksessa. Kesätapahtumien merkeissä. Niitä oli mukavasti ripoteltu pitkin kesää. Mitä enemmän ihmisiä, sitä vähemmän otan kuvia. Joten kuvasato kärsi. Onneksi kesätapahtumien välillä ehdin kipaisemaan pari kertaa retkelläkin ennen kokemattomissa luontokohteissa :)
                                                      
Kopparö

Kesäloman alkajaisiksi kävimme Tammisaaren Kopparössä. Jos kerta Suomen Luonto -lehti suositteli paikkaa, olihan siihen tutustuttava! Ja paikka on duunikaverin kesäparatiisi, josta olin kuullut kehuja.



Kaartuvan laiturin kupeessa tapasimme perheen, jolta kyselimme reitistä. Kannustavien kommenttien voimin lähdimme kolmen saaren kierrokselle Kopparö - Långö - Stora Sandö. Kivat sillat veivät saaresta toiseen.


 


Kopparön ja Långön välinen salmi on purjeveneiden käytössä, joten sillalle sai kavuta.


Täytyy myöntää, että reitti oli jonkin verran metsittynyt ja vähäisellä käytöllä. Långön alussa oli myös hakkuualue, joka oli haasteellinen. Reitin merkinnät eli merkityt puut oli kaadettu. Mutta nykytekniikalla pärjää: Maps-sovellus auki ja sen avulla suunnistimme takaisin reitille :)


Kauniin lahden rannalla eväät maistuivat. Aamulla kiireessä olin pakannut reppuun vain banaanin, mutta hyvä ystäväni Kirsi pelasti minut antamalla puolet eväistään :) That’s what friends are for <3


Långön ja Stora Sandön välinen sympaattinen silta

Stora Sandön puolella kadotimme heti polun. Tekniikka pelasti meidät jälleen kerran! Hienoisten haasteiden voittamisesta tuli hyvä fiilis. Hyvä me!


Tiirat kisasivat kirkkaansinisellä kesätaivaalla.





Illan jo hämärtyessä kävimme syömässä aivan loistavan päivällisen Tammisaaren keskustassa torin laidalla olevassa ravintolassa Rådhuset bistro & bar. Taivaallista!

Kytäjä-Usmi

Lähiseudulla on vielä paljon koluamatonta. Siispä toimeen ja nokka kohti Kytäjää, jossa on hieno Kytäjä-Usmin ulkoilualue. Se ei tunnu kuuluvan valtiollisiin kohteisiin eikä kunnallisiinkaan. Tutkiskelin sivustoa ja päädyin siihen, että alue on yksityisesti ylläpidetty. Upeaa, kiitos! http://www.kytaja-usmi.fi/



Retken kohteiksi valittiin Iso-Haiskari ja Suolijärvi. Ensimmäinen tauko pidettiin Iso-Haiskarissa, sen suomaisemissa, korpikuusien katveessa.




Polunvarret Suolijärvelle olivat täynnä metsämansikoita, perhosia ja suloisia shelttejä <3 




Polku Suolijärven rantaan oli uskomattoman jyrkkä. Ylöspäin meno ei ollut ongelma, vaan alaspäin meno. Onneksi sitäkin puolta oli ajateltu ja laitettu tukeva köysi helpottamaan kulkua. Suolijärven rannassa kauniit maisemat palkitsivat vaivannäön.

Kuva: Satu Tuominen

Laiturilla lempiharrastusten parissa. 

Vielä on monta reittiä Kytäjä-Usmissa koluamatta, joten mielenkiintoisia retkiä on tiedossa :)

Tule myös mukaan myöhemmille retkille muutaman päivän päästä!

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja ihania muistoja kivoista reissuista! Oli ihana kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Nämä yhteiset retket ovat kesän parasta antia :)

      Poista