4.10.2015

Penan vieraana

Summamutikassa ei kannata hortoilla eurooppalaisessa pääkaupungissa, tuumi Iines. Turistioppaasta löytyi taas vinkki viimeisen lomapäivän viettoon. Sintra! Historian siipien havinaa, arkkitehtuuria, luonnonpuisto… Vautsi, millaisia kuvauskohteita! Kameran akku oli ladattu ja muistikortilla oli tilaa.

Paikallisjuna vie kätevästi perille, mainiota! Ei muuta kun räpylät kohti rautatieasemaa :)  Vaan kaikki ei sujunutkaan kuin Kuukaudessa huippukuntoon –kurssilla. Akulla oli olo kuin vanhalla mankalla. Taisi akku olla melko tyhjä. Puiston penkillä pohdittiin, käännytäänkö takaisin. Jatketaan vaan, päätti Aku. Iines heitti repun selkään ja kameralaukun olalle. Varovasti lähdettiin eteenpäin.

Junan ikkunassa vilahtelivat kirjavat graffitit. Yhden sortin sightseeingia sekin! Perillä odotti kerrassaan satumainen Sintra, kuninkaiden kesäpaikka. Se todellakin ansaitsi UNESCO:n maailmanperintökohde –tittelinsä. Huima historia, pohti Iines faktoja tankatessaan.



Sintran linnan suurissa saleissa ja mahtavassa keittiössä riitti ankoilla ihmeteltävää. Hillittömän kokoiset savupiiput! Uunissa olisi voinut kerralla paistaa vaikka ison parven ankkoja. 




Linnan ikkunat ja ovet avasivat portteja mielikuvitusmaailmaan.

Toivuttuaan Sintran linnan portaista Aku ja Iines hyppäsivät bussin kyytiin, joka vei ankat kiemuraisia vuoristoteitä Penan satulinnaan. Jestas, mikä linna! Tosin Pena itse ei tainnut olla kotona ;) Sallittakoon yksi puujalkavitsi. Vaikka linna oli kuin suoraan Ihmemaasta, ei se haitannut Iinestä. Ei muuta kuin kamera laulamaan :)








Iines kiersi puiston pidemmän kaavan kautta Akun ottaessa rennommin. 



Puistosta löytyi myös kuvaajan paraatipaikka. Huikeat näkymät Penan linnaan!



Sintran luonnopuisto ja muinainen maurilinna jäivät ankoilta näkemättä. Aika ja Akun kunto eivät antaneet periksi. Kotimaassa selvisi, että Akun akku oli ihan loppu. Akku jouduttiin huoltamaan perinpohjaisesti. Siinä menikin koko kesän aikataulut ihan uusiksi,  myös Iineksen osalta.