Uotila

Kulttuurimaisemat ovat lähellä sydäntäni. Niissä on jotain sanoin kuvaamatonta, joka sykähdyttää. Jotain vahvaa. Vaikka jotkut rakennukset tai niiden yksityiskohdat saattavat olla rempallaan. Tai ehkäpä juuri siksi. Käsityön leima, joka tulee yksilöllisyydestä.

Uotilan mäki Nurmijärvellä teki vuosia sitten minuun vaikutuksen. Vanhat rakennukset, jotka saavat seistä rauhassa. Suuret  jalopuut.

Vahvat värit. Ajan patina.

Sunnuntaina 29.9.2013 jalkauduimme Uotilaan. Uotilan mäellä voi tuntea historian siipien havinan. Ja myös naakkojen siipien havinan. Naakkojen äänet, jotka kuuluvat erottamattomasti kulttuurimaisemaan.

Vanhalla mäellä seisoo kivinen navetta, joka on nähnyt parhaat päivänsä, mutta jonka harmaat kiviset seinät kestävät ajan hammasta.

Mäkeä koristaa myös pikkuruinen kaksikerroksinen rakennus, jonka käyttötarkoitus ei ole minulle selvä. Pieni riihi? Ainakin sen vahat piiput kelpaavat naakkojen levähdyspaikaksi.

Pienen matkan päässä on vielä koulu. Kuinka kauan? Kyläkoulun suojassa pienen koululaisen on hyvä ja turvallinen olo.

Koulun yläpuolella on kallio, nyt jo sammaloitunut ja metsittynyt. Kiipesimme kalliolle katsomaan Kirsin lapsuudenmaisemia. Koulu pilkotti puiden takaa, mutta muuten maisema peittyi puiden taakse. 

Kallion kupeesta löytyi pienenpieni sauna, rakkaudella vaalittu.

Ja jonkun amme. Metsään hylätty. Siinä voisi ottaa lehtikylvyn :)

Heijastuksia

Syksy. Yllättäen valokuvaus on muuttanut suhdettani syksyyn. Aiemmin syksy oli mielestäni surullista aikaa. Se symboloi minulle surkastumista, loppua, kuolemaa. Kameran linssin läpi katsoessani etsin värejä, muotoja. Ja niitähän syksy tarjoaa ylenpalttisesti!

Aamu tarjosi taas valoa ja värejä. Niiden hukkaan heittäminen olisi ollut suurta tuhlausta. Siksi heitin tekstarit taas heti aamutuimaan kavereille. Kiinnostaako valokuvausreissu? Heti tuli vastaukset: Kiinnostaa! Aikatauluksi sovittiin keskipäivä.

Keskipäivä olikin kerännyt pilviä taivaalle. Mutta ei meitä pienet asiat lannistaneet. Siispä auton keula kohti Vaakkoita. Tosin heti ensimmäisellä pysäkillä oli pakko pysäyttää. Mitkä haavat ja vaahterat! Auringon pilkahduksia joutui odottelemaan. 

Joka pysäkillä oli pakollinen pysähdys :) Ei upeiden kohteiden ohi malttanut ajaa millään ohi. Eija bongasi kurkiauran ja voi sitä onnea! Kavereiden muistikorteille tallentui varmasti iso määrä huikeita kuvia. Juuri meidän yläpuolella kurkiaura hajosi, kun kurjet löysivät pyörteen ja ottivat korkeutta. Sitten johtaja kokosi taas joukkonsa ja kurjet jatkoivat matkaansa aurassa.

Kesken kaiken alkoi sataa ja kamerat oli pistettävä suojaan. Ehdin juuri sateen lähestyessä huomaamaan sen tulon ja nappaamaan kuvan. Sivusta aurinko valaisi maiseman.

Sitten olikin strategiapalaverin paikka. Koska taivas ei ollut tasaisen harmaa, päätös oli selvä. Matka saa jatkua. Näin helpolla ei luovuteta!

Vaakkoissa ei ollut tietoakaan sateesta. Väärä-Mustan pinta heijasteli syksyn värejä. 

Ihan hetkessä keli taas muuttui ja raekuuro yllätti. Kamerat ja objektiivit piiloon! Paitsi että vedenpinnasta piti vielä ottaa kuva.

Metsä tarjosi vaikka mitä muotoja ja värejä. Vaakkoin maasto on vaihtelevaa. Korkeita kallioita ja lampia, soita, eri tyyppisiä metsiä. Nautinnollinen paikka!

Nautinnollista syksyä :)

Uusia näkökulmia

Mökin laiturilta olen kuvannut tosi paljon. Aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Kuvittelisi, ettei sieltä enää mitään ispiraatiota voisi saada. Niinhän sitä kuvittelisi. Onneksi!

Vietimme upean aurinkoisen syyskesän päivän mökillä. Sellaisen raukean hitaan päivän. Kamera oli valmiina odottamassa hetkeä, kun saisin sitä taas käyttää. Ruoan jälkeen muut eivät halunneet lähteä lenkille, vaan menivät laiturille aurinkoon köllöttelemään. Yksinäinen lenkki ei innostanut muakaan. Menin istumaan laiturille muiden ottaessa päikkäreitä auringossa.

Uusi 70 - 300 millin objektiivi poltteli käsissä. Sitä piti saada käyttää. Mitähän kuvaisi? Lintuja? Eipä lintuja näkynyt. Eikä mun taidoilla vielä saisi edes kunnon kuvia. Yksinäinen lehti lipui laiturin suuntaan. Vesipisara oli tipahtanut sen päälle koristeeksi. Räps.

Pääskyt kisasivat taivaalla ja pyydystivät vedenpinnasta hyönteisiä. Jalusta ja kiikku olisivat olleet tarpeen. Pääskyjen kuvaus ponttoonilaiturilta ei ollut mitenkään palkitsevaa. Muutama dokumentaarinen kuva jäi talteen.

Rantaveden ulpukanvarret erottuivat yllättävän hyvin veden läpi. Laineet saivat varret näyttämään kirjoitukselta.

Rantavettä tuijotellessani huomasin, miten hienosti aurinko siivilöityi puiden läpi. Veden kevyt liike muokkasi kuvaa. Mitä värejä ja muotoja! Pitkällä objektiivilla ei kuitenkaan saanut kaikkea kuvaan, joten kipin kapin vaihtamaan toinen objektiivi (17 - 85) kameraan. Uusia kokeiluja! Rantapuut auringon valossa.

Kaislikon värit heijastuivat kauniisti veteen.

Viimevuotiset kaislatkin nättivät pahaat puolensa heijastuessaan vedestä.

Taas olin monta kokemusta ja kuvaa rikkaampi. Päivästä jäi hyvä mieli.

Alku

Alku. 

Hieman julkisemman elämän alku. 

Olen julkaissut luontokuviani suljetuilla foormumeilla.

Nyt on tullut kuitenkin se hetki, jolloin päätin aloittaa bloggaamisen.

Valo

merkitsee mulle valtavasti. 

Se antaa mahdollisuuden nähdä kauneutta,

saa luonnon puhkeamaan kukkaan,

lataa akkuni,

ja on valokuvauksen tärkein edellytys.

Tässä blogissa on pohdintoja siitä,

mikä mua inspiroi,

miksi lähdin kuvaamaan,

miten valitsin kuvauskohteet...

Haluan kuvien julkaisun lisäksi 

taustoittaa hieman kuviani, 

avata sitä, millaisissa paikoissa kuvasin,  

millaisia tunteita tunsin...

Kameraan mua inspiroi tarttumaan 

luonto, koirat,
historian siipien havina,
taiteelliset yksityiskohdat,
ja arkkitehtuuri.

Toivon keskustelua valokuvauksesta,

saavani kommentteja kuvistani 

ja tottakai haluan verkostoitua.

Siispä tervetuloa kaikki valokuvan

ja erityisesti luontokuvan ystävät!

Näin ensimmäisellä kerralla haluan myös

muistuttaa siitä, että kuviani ei saa kopioida

ilman lupaani.

Reetta

Aamukastetta

Katselin sääennustetta lauantaille 7.9.2013. Luvattiin usvaa aamuksi. Monena aamun olikin ollut tosi upea usva, joten tiesin, mitä oli odotettavissa. Tuollaista tilaisuutta ei voinut päästää käsistä! Ei muuta kuin kuvaajakavereille viestiä! Eija ja Kirsi olivatkin innokkaina lähdössä kuvaamaan. 

Lauantaina starttasimme klo 7 kuvausretkelle Valkjärven suuntaan. Matkan varrella silmiin sattui kauniisti kerrostunutta usvaa pellon yllä. Jarrut pohjaan! Pellon reunalla huomasimme myös miljoonia hämähäkinverkkoja, joihin aamukaste oli pisaroitunut kauniisti. 

Jonkin matkan päässä meitä odotti upea näky: hevosia laitumella juuri ja juuri erottuen usvasta. Ja aurinko alkoi hiljalleen näkyä usvan takaa.

Miten kauniisti usva kietookin maiseman syleilyynsä! Ja tuo esille maiseman elementit eri lailla kuin kirkas sää.

Auringon noustessa ylemmäksi usva alkoi pikkuhiljaa hälvetä, mutta onneksi vain pikkuhiljaa. Mekin ehdimme kameroinemme sen tahtiin. Aurinko toi usvan ja maiseman elementit entistä hienommin esille.

Valkjärveltä levittäytyvä usva loi maisemaan mielenkiintoisen lisän.

Pellonreunan kasvit aurinko toi esille usvan keskeltä.

Koko viikon oli upeita usvaisia aamuja. Ihan kotikulmillakin oli tosi kuvauksellista.

Työmatkalla oli ihan pakko pysähtyä Vantaanjoen usvaa kuvaamaan.